lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulutaikaa ja miettimisaikaa


Joulumielellä ensimmäistä joulua Rintelässä viettämässä! Tänä jouluna olemme kissanpentujen Nisun ja Pullan kanssa kahden uudessa, yhteisessä kodissamme maaseudun rauhassa. Ja perinteinen joulu siitä kasattiinkin pakkasineen ja runsaiden lumikinosten kanssa!

Ajatukset siirtyvät tässä makoillessa jo kevääseen ja tuleviin talon hommiin. Ostimme Rintelän elokuun lopussa, muutimme syyskuun puolessa välissä. Talo on n.1980 rakennettu yksikerroksinen tiilitalo, tontin pinta-alaa n.8000m2. Tontilla ei ole muuta kuin vanha ja purkutuomion saanut puuvaja sekä paaaaljon suorarunkoista ja pitkää mäntyä.

Talo on täysin remontoitava, sille ei ole tehty rakentamisen jälkeen mitään. Kuvat,jotka myöhemmin ilmaantuvat,kertovat enemmän kuin nämä sanat..! Tarkoitus on siis rakentaa tästä ihana, ikioma kotimme aikojen kuluessa!

Remontti on aloitettu heti kauppojen ollessa selvät. Remontissa ovat edelleen ensimmäisenä aloitetut kylpyhuone, sauna ja pukuhuone. Yksi makuuhuoneistakin on jo riisuttu valmiiksi odottamaan remontointia tämän pesuhuoneurakan jälkeen...Sitten ovatkin vuorossa keittiö ja olohuone. Mitään aikataulua meillä ei ole, mies tekee remonttia itse työn ohessa minun toimiessa suunnittelijana sisustuksen ja käytännön toimivuuden asioissa :)

Itse odotan innolla kevättä! Suunnittelen kuumeisesti kasvimaan perustamista, haaveilen huvimajasta ja sen sisustamisesta.. Kirppikset, antiikkiliikkeet ja messut ovat osa arkea, jostain syystä löydän itseni kerran viikossa (vähintään) jostain kirppikseltä koluamasta pöytiä.. Ja aina jotain tulee mukaani, kun ajattelen, että tarvitsen ostoksen siihen tai siihen kohtaan..

Sisätiloissa odotan erityisesti askarteluhuoneeni sisustamista sekä pikkuveskin laittelua :) Myös keittiöön on toki jo sisustusta valmiina erilaisten vanhojen purnukoiden ja tekstiilien muodossa... Sekavin tuntein odotan keittiön seinän rapsutusta;osassa on tiiliseinää, jonka ehdottomasti tahdon esille :) Tämä homma on sysätty minulle jo ennen sen aloitusta, ehkä työn jälkeen selviää miksi näin....!

Ajattelin kirjoitella tässä talomme Rintelän remonttivaiheista, sisustusjutuista (ehkä vinkeistäkin), kirppislöydöistä, askartelujutuista-tai pikemmin ehkä tuunatuista asioista ja kevään kuluessa kaikista värikkäistä hetkistä, myös kisujen osalta.

Mainittakoon, että Pulla (poikakissamme) on tullut jouluna teiniksi ja pyrkii aktiivisesti intiimiin kanssakäymiseen siskonsa Nisun kanssa..Ouh.

2 kommenttia:

  1. Hi there to every one, the contents existing at this web site are truly
    awesome for people experience, well, keep up the good work fellows.


    my web page - smart circle directv scam

    VastaaPoista
  2. І'm hoping there will be a public option available for purchase or that I will simply make it to age 65 without any chronic illness. What You can Do to Obtain Approval For A Health Insurance Policy. What Can Consumers Do To Find Affordable Florida Health Insurance Plans Now.

    Also visit my homepage: health insurance coverage

    VastaaPoista