perjantai 27. elokuuta 2010

Seittämän tähän väliin taas!


OI,

sain toisenkin tunnustuksen,tällä kertaa Vanillalta ! (ai että on ihana linkittää kun osaa!! :D )

Olin ajatellut tähän ihan toisenlaista postausta, mutta koska olen väsynyt laitan tämän; pääsen helpommalla ;)

Paljastukset osa 2:

1. Ostin tänään itselleni kauniita ruusuja ja vähän sisustusjuttuja, koska olin ne mielestäni ansainnut- ja sen palkankorotuksenkin ;)

2. Tuhlaan liikaa rahaa, en osaa säästää juurikaan.

3. Olen kerran saanut ylinopeussakot. Poliisi oli Paltamosta kotoisin, sakot sain Keravalla.

4. Matkustin pienenä monesti yksin lentokoneella Kajaanista Helsinkiin kesäloman viettoon tädin luokse. Olin tosi nuori, ehkä 8v?

5. Minusta on mukava ilahduttaa muita, mutta viime aikoina olen potenut huonoa omatuntoa, kun en ole jaksanut/ehtinyt ilahduttaa niin paljon kuin olisin halunnut. En tosin tiedä ilahtuuko kukaan yrityksistäni :D

6. Odotan innolla Tuntusen messudebyyttiä marraskuussa!! :))

7. Olen tanssinut latinalaistansseja useita vuosia, viime aikoina se on jäänyt...Rrrrakastan lattarimusaa ja kulttuuria sen ympärillä!!


Kas näin.
7+=extra: vein tänään kirppikselle tavaraa myyntiin ja ompelin jouluisia myyntiartikkeleita :D

Inspiroiduin myös meidän työpaikan ensi vuoden teemasta sen verran, että samalla teemalla tulee Tuntusen "mallisto"....

Siitäpä lisää myöhemmin.
Ehkä on syytä mennä nukkumaan,olisi tarkoitus lähteä täältäkin Loviisaan taloja ihastelemaan huomenna..tai sunnuntaina..jos ei sada..jos jaksaa..
*huokaus*
Väsyttää ja sitten ärsyttää kun väsyttää.
**************************************
Jospa viikonloppuna saisi levätä kunnolla.

Palaamisiin!

Ja kiitos edellisen kommenteista, toivottavasti myyjä luki tekstin!!!

7 kommenttia:

  1. Me ei ehditä tänä vuonna Loviisaan, vähän harmittaa. Ehkä sitten ensi vuonna :)
    Mielenkiintoinen ostoskokemus sulla tuolla alempana :D

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä miten meidän lähtemisen käy vai vetääkö vaillinainen remppa pidemmän korren.. ;D
    Jep,asiakaspalvelu oli kohdallaan:D

    VastaaPoista
  3. Suosittelen ehdottomasti Loviisaan lähtöä väsymyksestä huolimatta. Siellä saatte varmasti uusia ideoita omaankin remppaan. Ja siellä on paljon tarjolla kaikkia hyödyllisiä ja erittäin tarpeellisia myyntiartikkeleita...

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta Hanni :) jospa me viimeistään sunnuntaina ollaan järjissämme sen verran,että kykenemme reissuun!

    VastaaPoista
  5. Laitahan kuvia sitten Loviisasta!!

    VastaaPoista
  6. Törmäillään siis huomenna Loviisassa =D

    VastaaPoista
  7. Onnea tunnustuksesta :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista