lauantai 11. syyskuuta 2010

Haikeissa tunnelmissa..

Lauantain rakastamani aamuhetki sai tänään hieman mustemman sävyn, kun heräsin tekstiviestiin, joka kertoi mummon veljen nukkuneen yöllä pois.
Tämä oli odotettavissa pitkän sairauden vuoksi, mutta ainahan se kuitenkin koskettaa. Itse en ollut vuosiin mitenkään läheinen hänen kanssaan, mutta lapsuusmuistoihin hän liittyy vahvasti.

Meillä Rintelän pihalla on muisto hänen persoonallisuudestaan ja uniikeista käden töistään. Esittelinkin nämä täällä.
Jaksamista siis mummolle ja muille sisaruksille.
*******************************
Omaa viikkoani kuvailisin usvan keskellä kävelyksi. En oikein tiedä mihin loppuviikko katosi. Voimauttavan valokuvan päivä oli taas erinomainen ja hyvin voimauttava.
Palaan tähän teemaan jossakin vaiheessa.
****

Eilen kävin kirppiksellä ja voi.. Minusta on aina ihanaa kuulla tarinoita esineiden takana. Tällä kertaa omistaja oli saanut aarteita 80-vuotiaan miehen talosta.
Mies on rakentanut elintyönään leluja! :)


Paljon pientä kivaa lähti mukaan! :)

Myynnissä oli useita Fazerin ja Hellaksen vanhoja puulaatikoita. Eräs ystävällinen mies kysyi minulta keräänkö niitä, kun hypistelin niitä pitkän tovin... Sanoin että en varsinaisesti, mutta olen kahta pientä laatikkoa etsiskellyt. No, miespä meni oman pöytänsä luokse ja otti tämän alla olevan Fazerin laatikon ja sanoi,että vie tämä jos se siihen passaa! :D
Sain sen siis ilmaiseksi!
KIIIITOS!!



Pakasta löytyi myös toinen samanlainen, joka oli ollut leluntekijän ruuvilaatikkona.
Otin senkin :)



Lisäksi otin vielä yhden, jossa oli Fazerin logo "raemunia" :)
Laatikon mukana tuli kasapäin pensseleitä, osaa voi käyttääkin, mutta lopuille täytyy kehittää muunlaista toimintaa..


Myös tuo iiiso rottinkikori lähti mukaan 2€:n hintaan.

Ja tässä meidän etupihalta,kun puutarhuri on jättänyt kaiken levälleen. ;)

Nämä kirjat ostin eilen, kun olimme tyhjentämässä omaa kirppispöytää. Tämä jotenkin sopi ensi viikon teemaan, kun kakkostyöni (vai onko se kolmostyöni,
en tiedä :D )
alkaa naisten kanssa.

Kirjoissa on Saimin omistuskirjoitus vuodelta 1929 :)

Saavutimme siis 60 lukijaa!! Hurjaa!!
Se on arvonnan aika! Mutta ei vielä.. ;)
*******************
Ainiin; meidän Nisu-parka olisi nyt miestä vailla.
Täällä kuunnellaan jatkuvaa valitusta siitä, kun pitää sinkkuna elää ja vielä veljen kanssa...
On se kissan elämä kurjaa aika ajoin. ;)


Jään keräämään ajatuksiani kasaan.

Voikaa hyvin!!

7 kommenttia:

  1. Oletpa paljon löytänyt kaikenlaista. Paljon on näköjään esineitä joiden nimiä en edes tiedä... :P Olipa mukava mies kun ilmaiseksi laatikon antoi!
    Ihania ovat myös kirjat,varsinkin tuo Marie Antoinette kuulostaa mielenkiintoiselta :)

    Mukavaa lauantaita sinne ja onnea lukijamäärästä.

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suruunne!

    Ihania löytäjä oot tehnyt. kirjat on mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
  3. Osanottoni.

    Hienot laatikot:)

    Toi peikko on aikast vinkeännäköinen heppu; saa taatusti hyvälle tuulelle, kun sitä katslee:) Harmi, ettei päässyt samalle pihalle tyttöystävänsä kanssa:(

    VastaaPoista
  4. osanottoni. <3

    hienoja löytöjä olet taas tehnyt. tuo iso kori on aivan ihana. <3

    VastaaPoista
  5. Osanottoni suruun. :(

    Kauniita vanhoja esineitä olet löytänyt, hienoja!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  6. Lämpimät osanottoni :(

    Ei voi kuin ihailla mitä aarteita olet saanut, vautsi vau!

    VastaaPoista