lauantai 8. tammikuuta 2011

Yksityiskohtaista sisustusta

Välillä meinaa mennä hermot
ja
loppua kärsivällisyys.
Tänään ne meinaa mennä siitä syystä, että neljättä päivää jatkunut kurkkukipu ja tämän päivän puolinainen olotila on estäneet tekemästä asioita, joita viikonlopuksi suunnittelin.
Lisäksi tuttavan juhlat menivät sivusuun, mies meni sinne yksin.
Joten kärsivällisyyttä kiitos tänne heti nyt.
****
Jotain sain tehtyä, kun aamulla heräsinkin 7 jälkeen, mikä kovin oli outoa...
Tavaroitten paikkaa oli vaihdeltava ja tyynynpäällisiä laiteltava.
Samalla tuli pohdittua ääneen,
että miksiköhän kynttilöiden polttaminen on vähentynyt ja melkein loppunut jouluun?!
No, tämä palaa näin iltaisin kuitenkin;


Aikoinani ostamat ruusut kuivuivat kauniisti!

Ihastuttava kirjasarja vuodelta -29 odottelee lukijaansa ..

Värit meillä ovat joulun jälkeen hyvin simppelit;
harmaa on in,
valkoinen on in.
Kaipaan kyllä väriä ja sitä aion hankkia ainakin kasvien avulla.
Musta tulee myös olemaan meidän sisustuksessa must-juttu!
*
Ja näitähän minä odotan, saapuvat kutakuinkin parin viikon päästä...




Tuntusen putiikkiin nämä tulevat myyntiin, näitä ei Suomesta muualta saa.
Ihanaa pellavaa erilaisilla teksteillä ja kuvilla..
Pieni erä tulossa näin alkuunsa ja Ennakkomyynti käynnissä Facebookissa "Tuntunen"-haulla!

*
Täytyy jatkaa blogeja lukien ja käsitöiden suunnittelun parissa... Kankaitakin katselin tänään ja mietiskelin uusia juttuja..Katsotaan mitä tuleman pitää! :)
Kaunista viikonloppua kaikille!
Tämä toivoo parantuvansa ja toivoopa samalla jaksamista myös yhdelle rakkaalle ystävälle, jota on kovasti koeteltu viime aikoina!

16 kommenttia:

  1. Heissan, en se kait minäkään ole ollut lukijasi täällä vaan Tuntunen -blogissa...mutta NYT OLEN ja kummassakin :D Mitähän minä olen oikein touhunnut!!!
    Satu

    VastaaPoista
  2. Minäkin toivon että parannut ja että saisit postipakettisi. Kuvia sitten kun kotiutuvat? :)
    Tämä tyttö valmistautuu rentoon lauantai-iltaan ja odottelee Audrey Hepburnin Loma Roomassa leffaa.

    VastaaPoista
  3. No voi :( Yritähän parantua! Mulla on muuten samanlaisia ruusuja, jotka näyttäisivät kuivuvan ihan samalla tavalla.

    Ja toi pitsi tossa lasipurkissa on kyllä niin helmi-idea. En saanut itse sitä jouluna toteutettua... Ensi jouluun siis tuo idea.

    Paranemisia sinne!!!

    VastaaPoista
  4. Satu;Aina ei mee niinku Strömsössä ;D Ompa hyvä, että osasimme molemmat korjata tuon lukija-asian! ;)

    Hietzu;kyllä,kuvia tyynyistä tulee kun kotiutuvat putiikkiin. :)

    Jonna;aivan ihanasti säilyttivät värinsä nuo ruusut, suihkautin vähän lakkaa tosin,mutta hyvin vähän.
    Koetellaan parannella, vaikka toistaseksi on menty vaan takapakkia kurkkukivun kanssa :/

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia!! Nuo tyynynpäälliset on ihan mielettömän kauniit, tekis kyllä mieli ostaa!
    Tiedän ton kurkkukiputaudin, se oli todella karsea vähän aikaa sitten mullakin. Koita kestää, se menee vaan ajallaan ohi ja kuumaa juotavaa pitää litkiä paljon ja itse nukuin paksu kaulaliina kaulassa.. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista...

    Kaunissävyisiä kuvia sinulla onkin.
    Onpa ruususi kuivuneet tosi kauniisti - harvoin minulla onnistuu.

    VastaaPoista
  7. Ihania yksityiskohtia ja kauniin seesteisiä värejä. :) Pikaista paranemista!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  8. Paranemisia! Sairastaminen sucks.

    Meillä kyndelät palavat vielä melkein aamusta iltaan, aina kun vaan kotosalla ollaan.

    Tyynyt ovat superkauniita *huoks*!

    VastaaPoista
  9. kaunista kaikki. <3
    toivottavasti olet jo tervehtynyt. :)

    VastaaPoista
  10. Monta kertaa olen käynyt ihailemassa noita Paris tyynynpäällisiä, tekis mieli tilata, mutta oon niin köyhä tällä hetkellä:)
    Sulle kai tulee jatkossa näitä päällisiä myyntiin?

    Paranehan!!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille kommenteistanne, ne ilahduttavat-kuten aina! :)
    Ja sairastaminen todellakin sucks, toivon mukaan saan lekurin huomenna kun en tiedä mikä kurkkua vaivaa.. :/

    Tyynynpäällisiä tulee nyt tosi pieni erä, mutta menekistä riippuen tietysti lisääkin :)

    VastaaPoista
  12. Nuo tyynynpäälliset on huippuihania. Minkä kokoisia ja minkä hintaisia? Voisin vaikka varailla tuota valkoista mallia.

    Mullakin on olo kuin rekan alle jääneellä. Niskaa jomottaa, jalkoja ja käsiä särkee, kurkku on karhea ja silmät puoliummessa. Iski viime yönä ilman ennakkovaroitusta.

    Parannutaan pian, joohan?

    VastaaPoista
  13. Todellakin parannutaan pian! HUomenna meen lekuriin kyselemään onko tähän parannusta vai kärsitäänkö...!

    Tyynynpäälliset on 40x40cm ja hinta 24€!

    VastaaPoista
  14. Naputtelin juuri kaikki tyynynpäällisten mallit putiikin puolelle, joten siellä siis lisätietoa! :)

    VastaaPoista
  15. Tyynynpäälliset ovat kivoja:)
    Paranemisia!

    VastaaPoista
  16. Ihanat kuvat ja fiilis! :)

    Paranemiset sinulle!

    (ps. jos et ole kurkkanut kommentti-boxiini, niin pöytää myy kodin 1 ja on malliltaan aspen) :)

    VastaaPoista