maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kaikki on pihalla..

 ..paitsi me.

En tiedä osaanko edes pitää yllättävänä sitä,
että meillä sairastettiin nämä(kin) vapaat.

Pienin sairastui la-su yönä ja on edelleen kuumeessa reppana pieni.
Sen lisäksi Rakennusmies on edelleen lääkekuurilla, allekirjoittanut sen sijaan (toistaiseksi) suht ok-
ellei univelkaa lasketa.

Pääsiäisen tehtävälistalla oli vähän maalausta ja sähköjen vetoa.. ainakin.
Sairastamiset vähän sotki suunnitelmaa ja pieni osa maalaustyöstä jäi minulta kesken,
sähkötöiden osalta vielä äsken mietittiin lopullisia rasioiden paikkoja.

Mutta ehtiipä tuota.

Ja juuri kun edellisessä postauksessa kerroin, että meille EI tule lautaseinää niin..
no, tulee sittenkin.
:D


Saatiin kuitenkin grillattua ja oltua hieman ulkonakin. 
Itsehän kokeilin tämmöistä erilaista istutuspohjaa tänä vuonna.
Harmi, että tussi oli vähän huono, mutta olihan nämä ihan veikeät.
:D


Söin puolikkaan suklaapupun ja ihan järisyttävän hyvää omena-ansaa, jonka äiti kävi tekemässä.

Huomenna on näiden syöminkien osalta palattava arkeen!
Ja jospa muutoinkin olisi jo terveempi päivä.

Ja sitten ootellaan vappua, vai??
;D

6 kommenttia:

  1. Voi itku, tylsä sairastaa lomalla! Parempi vointista viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoppa muuta. alkaisi tämä sairastelu jo riittää! jospa edes vappu menisi terveiden kirjoissa :)

      Poista
  2. No voi harmi, että meni sairastellessa. Toivottavasti teillä voidaan pian paremmin. Meillä pääsiäinen meni tosiaan aivan pihalla =D mutta kelit olivat ihanat ja paljon saatiin aikaiseksi. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin meni- ja menee edelleen. Mutta parempaan suuntaan jo onneksi!
      Kelit oli kyllä loistavat, saatii me vähän onneksi nauttia niistä grillailun merkeissä. Ja jospa tää "kesä" ei vielä ollut tässä! :D

      Poista
  3. Harmi homma, mutta hommat eivät karkaa! Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei ne myöskään ole valmistuneet. ihme homma! :D

      Poista