sunnuntai 3. elokuuta 2014

Iltasatu

 Tämän iltasadun nimi on Lappuliisa.

Olipa kerran pieni perhe; isä,äiti ja tyttö.
Eräänä kauniina kesäpäivänä he päättivät yks kaks lähteä retkelle Linnanmäelle!

Perillä he huomasivat, että moni muukin oli lähtenyt sinne retkelle,
eikä parkkipaikkaa tuntunut löytyvän mistään.

Kunnes äkkiä perheen äiti bongasi yhden paikan pieneltä kujalta.
Paikka oli nippa nappa "luvallinen", mutta perhe päätti ottaa riskin ja auto jätettiin siihen.
Parkkilippua hakiessa perheen isä huomasi vielä, että auton maksimi parkkeerausaika on tunti.

Perhe otti riskin; kerrankos sitä täällä käydään!
 

Niin hurvitteli perhe Linnanmäellä tunnin, kaksi..
Kunnes lähtivät rautakauppaa kohti.

Ennen saapumista sille kujalle- jossa auto oli-
ehti perhe vielä näyttää tyttärelle, että "tuossa se tulee se ratikka". 
Sitä siinä ihmetteli perheen pienimmäinen sitten tovin.

Sitten perhe lähti kävelemään kujaa eteenpäin ja
samassa perheen äiti huomasi, että tien toisella puolella käveli samaa tahtia..

LAPPULIISA!!


Perhe lähti reippain askelin eteenpäin,
äiti siinä samalla mutisi jotain kovasta nälästä ja ruoka-ajoista harhauttaakseen 
Lappuliisaa.

Lappuliisa kierteli muita autoja, perhe pinkoi autolleen..

..ja ehti kuin ehtikin ennen Lappuliisaa!

Huonosta omastatunnosta vai mistä lie johtuen,
päättivät kuitenkin ottaa kotiinsa asumaan yhden
Lappuliisan.

Sen pituinen se.

Hyvää yötä!

(tuolin edellinen kuosi löytyy täältä!)

13 kommenttia:

  1. Huh. Onnellinen loppu :) ja ihana jakkara.
    Itse sain kerran lahjakortin kosmetologille äitienpäivänä ja unohdin laittaa parkkikiekon ikkunaan, kun menin korttiani lunastamaan - lappuliisa oli tietysti kärppänä paikalla. Himppu harmitti, kun ei sitten ollutkaan ihan ilmanen keikka se...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu oli mainio! :D
      Voi ei mikä tuuri sullakin...siinä meni kyllä rentoutumishetken fiilikset! :D

      Poista
  2. Mukava kun ehditte ensin :) Minulla on käynyt pari kertaa vähän huonompi tuuri. Kiva uusi kuosi jakkaralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästyi siinä jokunen euro :) Mutta on huonoakin tuuria joskus ollut..

      Poista
  3. Huh, onneksi tosiaan ehdit. Täällä ne juoksisi kilpaa sun autolle ☺ Ja vielä ehtisivät ennen sua ☺

    VastaaPoista
  4. No onneksi oli onnellinen loppu tällä sadulla! Mä menin kerran muistaakseni alennusmyyntejä kattelemaan, ja katos vaan, Lappuliisa oli ystävällisesti laittanut mulle yllätyslahjan pyyhkijän sulan alle sillä aikaa! Kyllä tuli halvaks ne alet!

    Kiva jakkara - ja ihana matto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtivät ja ovat tarkkana, joskushan se harmittaa.
      Mäki tykkään matosta ja jakkarasta :)

      Poista
  5. Ihan mahtava tuuri!!! Hieno homma!! Se lappu on ikävä yllätys. Kerran saanut. En halua toista =D Jakkarasta tuli tosi veikeä, tykkään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäviä yllätyksiä, vaikka mekin ihan riskeerattiin tarkoituksella..ois se silti harmittanut!
      Mustakin jakkara on veikeä!

      Poista
  6. Hihii! Mahtavaa! :D iihana jakkara <3

    VastaaPoista