sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kiireisen viikon saaliit

 No huh!
Tuli tahtomatta taukoa täältäkin, kun kiireinen syyslomaviikko piti liikkeessä.
Ei me missään oltu, kotona ja töissä vaan, mutta erityisjärjestelyin, kun päiväkoti oli kiinni.
 Toipilaanakin vielä mentiin alkuviikko, mutta kun viikonlopun on nyt levännyt tuntuu olo jo paremmalta.

Viikolla oli jonkin verran aikaa kirppistelyyn ja ihan jopa työn puolestakin sitä pääsi tekemään!
Poikkeusviikko, harvoin sitä työaikana kirppistellään!
Ja vielä esimiehen kanssa! 
;D

Ensimmäisellä kierroksella sain koroketta täkkipinoon.
Tuo ihana turkoosi silkkitäkki lähti mukaan.

Mies kysyi eilen, että mihin näitä kaikkia täkkejä tarvitaan (joita on siis koko talossa 17kpl).
"No; kaksi on meillä käytössä, 2 on lapsella, yksi on lapsen torkkupeitto ja yksi päiväpeitto. Yksi sohvan päällä ja loput...no, jos tulee vaikka vieraita!"


 Viime sunnuntaina päivälenkillä löytyi vielä kukkia maljakkoon.
En tiedä mitä olivat, mutta hetken jopa kauniita.
Samalla piti sitten siirrellä hieman huonekaluja.


Vaihdoin kaappien paikkaa ja tämä lipasto sopii tapetin kanssa paaaljon paremmin yhteen.
 


Kulhokin tarttui yhdellä reissulla mukaan kirpulta.
 

Ja tämä kaappi-ihanuus sen sijaan pääsi askartelu/työpistenurkkaukseen, jonka jatkeeksi se sopii paremmin kuin hyvin.
Ja sisältää myös askartelutavarat, joten luonnollinen muutos. 

Oviaukosta näkyy myös meidän prinsessasänky. 
 

No sitten toisella kierroksella löytyi taas täkki...
ei siitä kai sen enempää.
 

Mutta löytyi myös ihanan pirtsakoita käsipyyhkeitä!
Olin tämmöisistä puhunut joku aika sitten miehelle (en tiedä miksi) 
ja mielessä mietin, että tekisin näitä itse.
No, ei tarvinnut;
neljä uudenkarheaa liinaa pitseineen yhteenä 1,60€.
Kiitos.
 

Ja voihan sydän.
Ihan oikeasti vanha paperipallo- vai mikä pompom liekään.
Just ja just pysyi kasassa, mutta onpa se söpö.
Ja maksoi 0,10€.
 

Ja loppuviikon huipennuksena painelin eilen Ikeaan ja kukkakauppaan.
Yläkuvassa näkyvät amppelit saivat viimein täydennystä, kun kukkakaupassa oli alennusmyynti.
 

Siellä roikkuu.
 

Ja lapsen huoneeseen kotiutui uusi satutuoli.
 

Että olipahan viikko.

Eikä tässä vielä kaikki;
peräkärryssä on 2 potkukelkkaa, pihapenkki ja pyöräteline. 
Pesukoneeseen menossa uusi pöytäliina ja pari uutta lyhtyä laittamatta.
Ihan oikeasti myös joulutti eilen ja ostin tyynynpäällisiä jouluiseen menoon...
 
Roskaavat kukat heitin eilen ulos ja uudet luottokukkakauppa Lidlistä tilalle!
:D

Ja nyt menen nettikauppaan ja tilaan jouluverhot!
Ja sen jälkeen otan (taas) glögiä ja luen jouluisaa lehteä. 


Josko tämä nyt tästä rauhottuisi, kun astumme arkeen taas huomenna.
Jos vaikka sitten katseltais se olohuoneen ennen ja jälkeen-osio vielä.

Moikkamoi ja kirpakkaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Aaaaaa, ihania täkkejä. Täällä toinen täkkihurja, joka on ostanut tällä viikolla neljä (!) uutta täkkiä. Kirjoitinkinkin niistä pari viimeisintä kertaa. Kurkkaa jos joudat ym :) Kauniita juttuja kuvissasi on taas muutenkin.

    VastaaPoista
  2. Ja siis nuo pyyhkeet!! Miten ihania ja lähes ilmaisia. Hyvä löytö.

    VastaaPoista
  3. Teille voisi majoittaa isommankin porukan! :) Aivan ihana tuo turkoosi täkki!

    VastaaPoista
  4. Ihan huippu juttuja olet löytänyt !!! Miten noi miehet ei osaa ennkoida !? Esim. että aina pitää varautua vaikka peitoilla mahdollisia yövieraita varten, hih ;) Ihan peittokokelma ja tuo alempi kaappi olis niin mun tyyliin.oih ♥ Iloa uuteen viikkoosi

    VastaaPoista
  5. Upeita löytöjä. Nuo peitot on niin mahtavia! On se aina vasn niin huima tunne kun löytää jotain, mikä todella ilahduttaa.

    VastaaPoista
  6. Nuo täkit on kyllä ihania <3 Meilläkin pari ihanuutta =)

    VastaaPoista
  7. Kivoja kirppislöytöjä ja kauniita täkkejä.

    VastaaPoista
  8. Ihania vanhoja täkkejä ei voi koskaan olla liikaa, varsinkaan jos halvalla saa kirpparilta ;D

    VastaaPoista
  9. Voi miten kivoja löytöjä! Ihanat täkit <3

    VastaaPoista
  10. Huikee viikko kaikin puolin, Jenni!
    Tuo satulatuoli on söpöinen ♥
    Mukvaa uutta viikkoa !

    VastaaPoista
  11. Uskomattoman upeita täkkejä...Löytäispä itsekkin ;D Meillä tyynyjä lienee tarpeeksi...poppoo kun viskoo niitä pitkin lattiaa että mahtuu istumaan :D Täkeistä saan vaan haaveilla...

    VastaaPoista
  12. Superihana vinkki laittaa nuo saviruukut roikkumaan tuollaisiin juuttinaruamppeleihin! Vihreät kasvit ovat piste iin päälle! Taidanpa laittaa vinkin muistiin. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  13. ♥oi ihanuus teidän kotia! Olet tehnyt tosi kivoja löytöjä! Mulla keltaisena tuollainen kukkatäkki.

    VastaaPoista
  14. Moi! Voitit sen kirjan...Innostu ja Onnistu. Postitan sen tänään. :)

    VastaaPoista