lauantai 12. tammikuuta 2013

Tuntoa


 Heipä heit piiitkästä aikaa! 
Kiireitä on pitänyt- unikoulua ja sen sellaista-
mutta nyt palasin kuvasarjan kera:

Remontti on ihanasti edennyt!

Aiemmin viime vuoden lopulla kerroinkin tästä seinästä, johon meillä oli suunnitelmia.
 
Tässä kuvassa ko. seinä on pohjamaalattu Tikkurilan Harmony maalilla ja täytyy myöntää, että tässä vaiheessa oli pieni jännitys ilmassa, koska kyseinen sävy oli kovin beigemäinen siihen verrattuna mitä olimme ajatelleet...


 Olimme nimittäin koko perheen voimin tutkailleet Tikkurilan kivipinnoitteita ja päätyneet tosi tummaan sävyyn...

.. Tunto Kivi-pinnoitteesta valittiin sävy KP41.

Ja tästä lähdettiin liikkeelle.
Kuten huomata saattaa, ovat pohjamalin sävy ja kivipinnoitteen sävy hieman poikkeavat toisistaan..

..mutta hyvännäköistä pintaa alkoi ensimmäiselläkin kerroksella tulemaan.

Tässä ensimmäinen kerros kuivumassa. Miksipä tätä ei voisi jättää näinkin, mietimme!

Pinta on kivan betonimainen ensimmäisellä kerroksellakin.


Mutta kuivuttuaan ensimmäinenkin kerros näytti jo todella kivan harmaalta!

Tässä alla sitten levitetään toista kerrosta.
Kuvasta näkee hyvin sävyeron kuivuneen ja märän kivipinnoitteen välillä.
 Toinen pinta hierrettiin muovihiertimellä ohjeitten mukaisesti.

Ja tässä lopputulos kuivasta kivipinnasta;

 Eipä ollenkaan beigemäinen vaan täydellinen harmaa ja aivan mahtava pinta!

Mies tämän seinään laittoi ja kehui olleen mielekästä puuhaa!
Pinnasta tuli aivan ihana, kivimäinen mutta sopivan sileä ja upean värinen.
Ihan sitä kävivät sukulaisetkin ihastelemassa ja miettimässä minne kotonaan voisivat sitä laittaa.
Meillä on itselläkin jo seuraava kohde tälle tiedossa, tykästyttiin tähän todella!
 Verrattuna Tunto Karkeaan tämä oli hyvin erilainen ja meillä oli vähän pelkoa, että liekkö tämä samanmoinen aine.. Mutta ei sinnepäinkään!

Kyllä kivipinta on sitten kaunis ja sopii hyvin puulattian kanssa. 
Luonnonmatskua molemmat, tiiättekö.
:D
Kuvat eivät tee oikeutta pinnalle, mutta tähän palaan vielä kun päästään sisustushommiin!
 **
Tarkkasilmäinen huomaa jo yläkuvasta, että meillä on kattokin pään päällä ;)
Ja nuo lamput, jotka löytyvät AH niin monesta paikasta nykyisin.
Ja huomenna haetaan "Klasulta" vielä muutama lisää. 
Meidän lamppukasa tosin ei tule jäämään tuollaiseksi vaan saa pienen tuunauksen.
(tuo taaimmainen lamppu ei taida olla sitä IN-lamppua..?)

Se on kuulkaas tämä tila vaatekaappia (tulee tuohon puupalikan kohtaan) ja lattian maalausta vaille valmis!
JIPPIIIII!!!

Että näin täällä!

Mites siellä? 



12 kommenttia:

  1. Onpa upea seinä! Täälläkin kävi raksuttamaan, kävisköhän tuo meille mihinkään.. ;) Niin ne vaan nuo projektit etenee, vaikka itsestä ei aina siltä tunnukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi ihana, me tykätään!! Raksutusta vaan, tämähän on siitä kiva, että kestää vähän kosteuttakin.. :) Kyllä ne näemmä etenee joo! :D

      Poista
  2. Hyvännäköinen seinä, todella!

    VastaaPoista
  3. Hieno on seinä - ja heti alkoi mielikuvitus lentämään - oliskohon tuo sellainen seinä, jota ei Viiru-kissa saisi raavittua ihan heti hajalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, ainakaan meidän kissat eivät ole tätä seinää "löytäneet". Mietittiin, että siinäpä olisi melkoinen kynsiviila kissoille ;D Mutta tätä ei kyllä kissa raavi!

      Poista
  4. Teillä onkin siellä oikea remppa-ammattilainen kasvamassa.

    Upea seinä.Tykkäisin meillekin,vaan kun on suurin osa seinistä paneelia,niin ei onnistu meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, mikään ei ole vauvasta jännittävämpää kuin sirkkelin ääni ;D
      Paneeli on myös kiva, sitä on meilläkin! :)

      Poista
  5. Olettepa ahkeroineet....pikku Ruusasta lähtien. Kai hänkin sai sanansa sanoa, väriä valittaessa...:)
    Kaunis seinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, lähinnä mies on ahkeroinut.. me ollaan kannustettu ja toimittu taiteellisina johtajina :D
      Kiitos!

      Poista
  6. Ihan järjettömän hieno! :) Ruusasta tulee kyllä remontoinnin ammattilainen, sisustussuunnittelija ja arkkitehti. Sen verran on typyllä kokemusta jo pienestä iästään huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ja livenä vielä hienompi! :) Ja typy käsittelee suvereenisti myös ompelijan mittanauhaa, joten ehkä se vielä ompeleekin näppäränä! ;D

      Poista