lauantai 16. maaliskuuta 2013

Pistro


 Kirpakkaa lauantaita!

Muutama kuva tähän aamuun meidän keittiönurkkauksesta, joka on hieman erilainen kuin ennen;
 

 Hyllyt Ikeasta.


 Kahvimylly miehen äidin mökiltä, maljakko kirppikseltä.


Kuvien ottamisen jälkeen nämäkin on tietenkin menneet jo uusiksi. :D
Savikuppi on parin vuoden takaisilta Viikinkimarkkinoilta Ahvenanmaalta, siihen laitoin pitkät lusikat.


 Jääkaapin seinustalta otin peltisen kalenterin pois.
Talossa on oltava kalenteri, johon voi kirjoittaa, koska allekirjoittanut ei muuten muista nykyisin yhtään mitään.

Martta Wendelin kalenteri tänä vuonna.
Tilasin sen SPR:n kautta.


 Maisemakuva eteisen suuntaan. 
Rottinkinen kukkateline oli talossa Pikku-Ruusan kammarin seinässä ja 
sen säästin ja halusin esille.


Eilen oli vähän erilainen ilta, tapasin joitakin bloggareita :)
Terkkuja!

Itse otin kuvia vain kännykällä, joten katsotaan josko saisin muutaman näytille joku kerta..

Hei, vietäppä hyvä viikonloppu!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Keltsi.


 Kepeän keltaista keskiviikkoa!

Kaikki arvonnan voittajat on tavoitettu, mutta JENNI(blogista Villa Huovinen) ;
 sinua vielä etsitään-
voitit ylläripalkinnon!
:)
*
Meille on saapunut keltainen.
Tai ylipäänsä meille on tullut värejä!

Kauan kesti ja useita värejä tuli kokeiltua, kun etsittiin sopivaa keltaista uuteen keittiön pöytään.

Mutta lopulta päädyttiin ottamaan suoraan Tikkurilan Miranol:n valmis keltainen.



Meidän pikku bistromme keittiön kulmassa. 
:)

Pöydän runko Ikeasta ja tason teki mies lankusta.

Söpö pääsiäisliina löytyi tänään kirppikseltä,
tosin se ei tule tälle pöydälle jäämään.
 


Myös tuolit Ikeasta.
Tarkoituksena on värjätä nuo valkoiset päälliset,
 jospa mustat jalat eivät sitten häiritsisi niin paljon.

Katsellaan lisää kuvia sitten päivänvalossa!

Onneksi sisaruksille löytyy omat majat. 
:D


Tällä viikolla onkin luvassa jotain tosi hauskaa...

Siitä varmaan sitten seuraavalla kerralla!

Mukavaa loppuviikkoa!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Sitten mennään....!!


Huhhhelihuijaa!!

Olipahan ISOSTI osallistujia arvontaan!
KIITOS!

Ja hurja määrä uusia lukijoita-
Tervetuloa!

Arvonta on suoritettu ja tulokset ovat selvillä..
tattatadaattadaaaa...(rumpuja)..

Ensimmäisen paketin voittaja on...
...EIJU :)
Onnea!
(laitatko sähköpostia,kiitos!)
 

Toinen paketti postitetaan....

 ..Periferiaan! :D 
Hauskaa!
Eli Periferian riikka - laitatko sähköpostia!

 Ja kolmas paketti pääsee....

..Beaten kotiin!
Beate56- laitatko sähköpostia!
**
Ja sokerina pohjalla arvoin vielä yhden voittajan, joka tulee saamaan sisustuspaketin kotiinsa.
:)
Sen voitti jenni blogista Villa Huovinen!
Laitatko sinäkin sähköpostia!

ISO kiitos kaikille osallistujille ja Ihanaa kevään kulkua!

Jatketaan seuraavalla kerralla auringon parissa.. ;)
*
p.s. Kyllä unella on ihmeellinen vaikutus ihmisen elämään.
:)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Pullon täyttöä.


 Nyt on kuulkaa meikäläisen "pullo" tyhjä.


 Niimpä on korkea aika lähteä löytämään sisäinen seesteisyys ja energisyys.
Uudelleen.
Jostain.


 Tätä varten on varattu Naistenpäiväksi kampaaja, shoppailua, yöpaikka ja pieni pullo punaviiniä (sitten on sekin pullo tyhjä)

Näillä eväillä toivon saavani nukkua YHDEN yön ilman herätyksiä.

Kerta se olisi ensimmäinenkin sitten vuoden 2012 alun.


Mahtavaa ja energistä Naistenpäivää jokaiselle naiselle;
väsyneelle, pirteälle, kiukkuiselle, iloiselle, erakolle, sosiaaliselle...

Just sulle.

Hyvää Yötä.

P.S. Sunnuntaihin asti aikaa osallistua arvontaan!
Ja huikea määrä uusia lukijoita!! Oh! Tervetuloa!
(Ja paljon uusia blogeja tiedossa, palaan niihin heti kun on pullo täytetty!)  

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pieniä paloja

 Maaliskuu.
Jes!

Tässä kuussa alkaa mun kesäloma! 
Jes! 
:D

Kiva, arvontaan on tullut jo hyvä määrä kisaajia!
Vielä on ensi viikko aikaa osallistua, sivussa linkki tai tätä aiempi postaus- sieltä pääset mukaan!
Jos osallistujien määrä kasvaa suureksi, saatan ujuttaa palkintoihin vielä lisää sisustusihanuuksia mukaan... ;)
 **
Löytyi ihan ruokakauppareissulla yksi narsissi eteiseen ilahduttamaan tulijaa.
Käväisin myös uudistuneessa Wanilla Rose putiikissa ja voih...
paaaaljon oli miun maun mukkaan tavaraa!
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Hyvinkäällä tahi nettikaupassa.
:)

Mä ostin nyt nää artisokka-kynttilät 
(ostin mä oikeesti muutakin).




Ollaan TOSI pikkuhiljaa yritetty selvittää olohuoneessa vallitsevaa kaaosta.
Sitä varten on rakenneltu hyllyä sinne sun tänne ja suunniteltu sitä oikeaa paikkaa tavaroille.
Selvittäminen on vielä pahasti kesken.

Oma tavoitteeni on, että kesäkuussa ennen juhannusta olohuone on asuttavassa kunnossa.
Varsinainen remontti siis tehdään vasta ensi kesänä, mutta vuodeksi se on saatava sellaiseen kuntoon, että siellä on paikka missä ruokailla ja paikka missä hengailla.

Ehkä jopa ostetaan sohva! 
;)
 

Olohuoneen aarteista löytyi tuo vanha siiviläkin- mies tekaisi siitä lampun.
Ei se tuohon jää, mutta kokeiltiin.
Lamppu menee myyntiin, koska meillä ei ole sille paikkaa.

Sen sijaan vanhalle kartalle löytyi mainio paikka työpisteeltä.



 Morris sen sijaan ei ollut lainkaan varautunut tämän päivän vieraisiin.
Lomalaiset saivat sen pakenemaan kaappiin.


Ja meillä sisustelut jatkuu...
Tänään käytiin eräässä tunnetussa ruotsalaishenkisessä sisustusjättikaupassa (jos tiedätte, mitä tarkoitan)
ja ostettiin kaikenlaista..

Alakuvassa tuleva keittiön pöytä, joka odottaa maalausta...
 
 Että jatketaan!

Toiveissa olisi, että saisi sen verran levättyä, että pääsisi asioissa eteenpäin, mutta saapa nähdä..
Lapsen yöt ovat levottomia ja omaan kroppaan pukkaa lentsua, kurkku on ollut kipeä jo useamman päivän.
Pläh.

Pahoittelut muuten niille, jotka antoivat mulle taannoin hauskoja haasteita.
En nyt ole osannut tarttua niihin, mutta päässä ne pyörivät eli turhanpäiväisiä ne eivät olleet!

Nyt on vaan NIIIN paljon muuta!

Kivaa alkavaa viikkoa!
Kohti kevättä mennään- ei vaivuta synkkyyteen (eikä hankeen)!


Ja P.S. TERVETULOA uudet lukijat!!