Olen hämmästynyt siitä,
että meidän lapsi kasvaa.
Outo juttu!
Välillä sitä ihmettelee, että
kuka kumma tuo olento on,
joka täällä asuu?
Tutulta se vaikuttaa,
mutta yhtäkkiä se onkin jotain ihan muuta.
Että tuollaisella metrin mittaisella on kaikenlaista sanottavaa tästä maailmasta,
luonnollisesti tärkeitä mielipiteitä ja täysin ymmärrettäviä pointteja asioista.
Välillä tyyppi komentaa meitä,
välillä me komennetaan tyyppiä.
Välillä kaikki on suurta draamaa,
välillä kuitenkin niin haavoittuvaa.
Tekis mieli tehdä ite,
mutta kuitenkin haluaisi olla vauva.
On myös vaikea ymmärtää,
miksi joka päivä ei voi syödä jäätelöä.
(kieltämättä tätä on itselläkin vaikeuksia ymmärtää.. ;) )
Uusi kiva harrastus- itse valittu- mutta kuitenkin mälsä,
kun sinne pitää mennä ilman äitiä.
(On omituista, ettei minua oteta lasten tanssitunnille)
Kavereita kaivataan, mutta harvan kanssa sitten leikitään.
On nää ihmetyyppejä.
<3 p="">
p.s. Fb-kirpulta uudet verhot tytön kammariin, sain valita.
**
Tänään Habitareen!
:)
3>