tiistai 12. lokakuuta 2010

Kukkia,kirppua ja kiloja-ja myös iloja! :)

Heipä hei taasen täältä Rintelän Räkänokalta.. ;)

Lentsu ei ota laantuakseen. Kävin kokeilemassa työntekoa, mutta jäsenet kipeenty jo pelkästä istumisesta, joten katsoin parhaaksi suunnata takaisin kotiin.
Onneksi jotain voi tehdä kotonakin maatessa niin etenee työasiatkin sairastelusta huolimatta.

Harmitta vaan vietävästi, kun tänään olisi ollut teatteriesitykseen meno ja tätä esitystä ei toistamiseen esitetä.
Harmi, mutta.. no, elämä on.

Kävin kotimatkalla hakemassa työpaikalle syyskukkia ja samalla nappasin itselle mukaan tarjouksesta syklaameja ja callunoita.

Kipasin myös yhden tavaratalon loppuunmyynnissä ja sattumalta siellä oli kynttilät
-20%, joten eipä lopu kynttilät kesken tänä vuonna.. (paitsi että ehkä loppuu kuitenkin)...

Otin vaikka minkälaisia kruunukynttilöitä ja ulkotulia ja tuikkuja.

Ompaha mistä valita.

Etenkin, kun kynttilänjalka-kaartini vain kasvaa.

Nuo ruukutkin ostin, maksoivat 6€ nuo kaikki 4kpl!
Näen sielujeni silmin kuinka ihanat hyasinttiasetelmat niihin saakaan.. :)
***
Kirpulta ostettua siis:

Aivan hämmentävä kynttilänjalka
ja ihana Italialainen purnukka
.

Sekä valikoima vanhoja piparkakkumuotteja ja kakkkulapio
sekä jouluksi tarjotin :)

Tuosta kuvasta tuli mieleeni, että missäköhän loput piparkakkumuotit ovat.
Kaivelin ne esiin.

Löytyi pieni asuinlähiö.


Ja tässä loput.
Hihhi... :)
Ja kuvasta puuttuvat ne, joita oikeasti käytetään..

Joten tervetuloa joulu, I`m redi! :)

Ja siitäpä tulikin mieleen, että nyt jos ette ole Lidlistä ostaneet tämmösiä suklaakuorrutteisia piparileivoskeksejä niin älkää ostako.
Näiden myötä arvelen tämän talven jälkeen lihoneeni noin 5kg.

Siis ihan sairaaaaaaan hyviä!!!!!!
Ja söpön näkösiäkin.
Ikävää, ettei kaunis ulkonäkö riitä estämään niiden syömistä..
****
Esittelempä vielä tämänkin:
Taannoin löytyi yhdeltä kirppikseltä tämmöinen iki-ihana lasikupu made in france.
Jos joku innostui, niin ihan samanmoinen löytyi täällä asioidessani (ei tosin nettikaupassa ilmeisesti myynnissä, mutta putiikissa kyllä!)

No ja heippa hei vaan uusille Rintelän lukijoille! :)))

Ihan mieletöntä ja ihanaa palautetta olette antaneet arvontapostauksessa (joka muuten löytyy täältä aina 17.10 asti)!!
Kommentteja on niiiin kiva saada, kaikenlaista sellaista! :)
***********
Sairastellessa ja maatessa on mieleen tullut vihkon sivullinen kaikenlaisia ideoita, nyt vaan odottelen, että voimat palaisi ja pääsisin niitä toteuttamaan..!
Viettäkääpä kiva viikko!
(megalomaanisesta postauksestani huolimatta..)
*
P.S. Jouluinen tarjous on täälläkin...
Pian alkaa tulla uutta tavaraa, joten klikkaudu lukijaksi niin näet ensimmäisenä uutuudet..
Tulossa myös arvontaa ym,ym.. :)

9 kommenttia:

  1. Hei Ruusa :)

    Pikaista paranemista sinulle.

    Kiva nähdä uusia hankintojasi. Näitä on aina kiva katsella.

    Ja piparileivoskeksiä voisi ostaa "vierasvaraksi". Kiitti vinkistä.

    Onnellista viikon jatkoa sinulle - oli mukava tuossa tunnisteissa "onnellisuus" - sitä kaipaamme enemmän ja enemmän <3

    VastaaPoista
  2. Hei Ainosofia, tuo olikin hyvä vinkki;ostankin noita keksejä jatkossa vierasvaraksi ja lihotan vieraat! :DD No ei vainen,hyviä ovat kyllä!
    Onnellisuutta saisi olla enemmän ja siitä pitäisi muistuttaa itseään aika-ajoin. Tuo onnellisuus tuli tunnisteisiin kun talvella tulin kotiimme-olin niin onnellinen siitä mitä meillä täällä on :)
    Onnellisuutta kaikille!

    VastaaPoista
  3. Vau mikä energia sairaanakin ;)
    Paranehan ihanien löytöjesi parissa !

    VastaaPoista
  4. Kaunis kynttilänjalka! Upeus! Paljonpas sinulla on kaikkea metallista,varsinkin noita piparkakkumuotteja :o

    Olen kyllä sitä mieltä että kynttilöitä ei syksyn ja talven aikaan voi koskaan olla liikaa,joten hyviä ostoksia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Epistä!!!!! Miks sä kerroit tollaisista pipareista :( En ala!

    Ja aikas hauskaa, meiltä löytyy samanmoinen pikkukupu.

    Paranehan. Ihana postaus. Sain mut paremmalle tuulelle :)

    VastaaPoista
  6. Riitta; toivottavasti joku järkevämpi yksilö pysyy sängyssä.. :) No, en olisi varta vasten lähtenyt kaupoille,mutta siinä matkalla...!

    Hietzu;metalli ja sinkki on heikkouteni ;D Minustakin tuo kynttelikkö oli upea, täytyy vaan vielä mennä kynttiläkauppaan hankkimaan siihen kunnon kynttilät.. ;D

    Jonna; niin, ei niitä kannata ostaa, ei ei ei...! :) Ja hauskaa samiskupunen.
    -Kiitos- :)

    VastaaPoista
  7. No johan on viheliäinen flunssa! Hyvä kun jollain muullakin on armeijallinen piparimuotteja :D

    VastaaPoista
  8. Kuule, nyt sulle lausun mä...pysy sängyssä tyttösein...ja lepää ,lepää ja lepää..
    Minä en tehnyt tuota ja olin kuukauden päivä puolikuntoinen ja räkänokkainen ja erittäin ärsyyntynyt. Eli jos jaksaa levätä akuutin taudin yli ja vähän enemmän niin tod.näk.tauti joutuu luovuttamaan.
    Olen itseasiassa vasta nyt tuntenut itseni hyvinvoivaksi ja terveeksi.
    Tuo oli saarna ja nyt...muuta.
    ************
    Ihania juttuja olet taas kirpulta löytänyt, voi että...MUN pitää päästä käymään Hyvinkäällä kirpparilla, kun koluan aina Viiriä, niin eipä ole pitkiin aikohin mitää kivaa löytynyt.
    ************

    Ota nyt rauhalliseti jotta tulet pian terveeksi.

    VastaaPoista
  9. Voi Tuija.. :)Olet oikeassa, tauti on syytä hoitaa huolella pois. Ja näin olen kyllä tehnytkin..pääasiassa...!
    Hilpasehan Hyvinkäälle,oli taas tupa täynnä tavaraa-kuten aina.. :)

    VastaaPoista