keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulun ekat

Kaunista keskiviikkoa ja joulukuun ensimmäistä!
Olen ollut tavattoman kiireinen ja sen myötä totaalisen väsynyt tyyppi.
Ensimmäiset,toiset ja viimeiset pikkujoulut on onneksi vietetty, nyt odotan kuumeisesti tulevaa pidempää viikonloppua, että saan huokasta-ja sen totisesti aion tehdä!
Yllä oleva peltimuki löytyi kirppikseltä juurikin hyasinttia varten.
Kaksi valkoista kukkii ja tuoksuu niiin ihanalle!
*
Kohtasimme myös tätä remonttitalo-asumisen iloa, kun putket jäätyivät sunnuntaina siitä osaa taloa, josta niitä ei ole vielä rempattu, eli keittiö ja vessa.
Onneksi eilen vettä alkoi taas tulla ja saatiin vetää vessa. ;D
***************
Olen koko syksyn ajan ollut toisena ohjaajana naistenryhmässä, olemme nähneet joka maanantai-ilta.
Nyt se on ohi,tältä erää.
*
Yllä oleva keltainen kannu kukkineen muistuttaa minua tästä hienosta syksystä, jolloin olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin, hienoihin Naisiin.
Kumpa nämä naiset muistaisivat, kuinka upeita he ovat!
Enkeleitä elämäänne ja onneksi tiedän, että tapaamme vielä!
Tämänkaltaiset työasiat tuppaavat hieman laajentamaan omaa näkemystä asioista.
Eipä ne omat ongelmat välttämättä ihan hirveen isoja ole.
Ehkä eilinen mölyäminen ukolle ryttyisestä päiväpeitosta ei ollut kovin tarpeellinen
(vaikka kyllä se siinä hetkessä sitä oli...).
*
Kuvassa oleva enkeli on kynttilänsammutin, bongasin sen kirppikseltä.

Ja bongasinpa nämäkin;
vanha pyykkilauta ja merkillinen kynttelikkö enkelikynttilöille.
Kynttelikölle täytyy tehdä jotain, mutta pyykkilauta saa olla naturelli ja odotella pääsyä kodinhoitohuoneeseen.

Ja tämä söpö potta oli ehkä MUST saatava,koska samaa sarjaa minulla on kaksi kulhoakin.
Olen myös hankkinut noita vanhoja kynttilänpidikkeitä kirppikseltä aikamoisen kasan.
Miksi?
En tiedä ;D

Amaryllis on aukonut kukkiaan, ihana!

Voisin kertoa myös eilisestä järkyttävästä kokemuksesta koskien naamaani, mutta ehkä toisella kertaa lisää..
**

Pikkuisen lisää on myös Putiikissa.
***
Lisää tarvitaan myös teetä ja unta ...
zzZZZzzzzZZ...

-Ruusa-

8 kommenttia:

  1. Piti tulla heti katsomaan, että mitkä ekat sä oot nyt löytänyt/ tehnyt tms. Mutta ihania ovat esim. hyasintit. Meilläkin ne kukkii ja nautin niistä ihan hirveesti! Amarylliksetkin on jotenkin niin ihania, sellainen täytyykin nyt muistaa hommata.

    Yritähän jaksella tää viikko loppuun, kyllä se viikonloppu sieltä tulee!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana, elämänmyönteinen postaus!! Voimia niille naisille, joille elämä ei tällä hetkellä ole kaikista helpointa!
    Kivoja löytöjä olet tehnyt ja varmasti kaikki löydöt löytävät aikanansa paikkansa:)

    Ruusan Christmas style on oikein kaunis ja kodikas!!;)

    Nyt sitten otat oikein rennosti pitkänä viikonloppuna!:)

    VastaaPoista
  3. Hei siis ei saa tollein alottaa juttua mutta sit jättääkin kertomatta!!! Eli alahan kertoa mikä se naamajuttu olikaan???

    Musta on aivan epistä että toisten hyasintit ne noin upeesti kukkii. Mulla on yksi pikkuinen yksilö joka vaan kuivettuu!!! Mitä tein väärin?? Eikös ne pidä antaa olla kastelematta etteivät veny ja vanu liikaa? Tää mun reppana ei oikein meinannu ees aueta kunnolla ja sit kun aukee niin saman tien näivettyy.. plääh. Ja niinku mä ootin sitä sulotuoksua!!

    Mutta joka tapauksessa toi potta on aivan hurmaavan söpö!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja kauniita jouluisia asetelmia! <3

    VastaaPoista
  5. Kauniita asioita sinulla taas täällä. Erityisesti tuo vanha pyykkilauta on hieno :)

    VastaaPoista
  6. ei hitsi miten söde potta! :D
    ihania muutkin kuvat.
    jaksuja kaiken kanssa. <3

    VastaaPoista
  7. Jonna; ostimpa tänään toisenki amarylliksen,väri oli jännä,saa nähä mitä tulee.. Hyasintteja ostin tänään 6 ;D

    Marge; Kiitos. :)
    Tuskin maltan odotella, että tavarat todella löytävät paikkansa!

    Heli;naamasta kerronkin varmasti vielä.. ;) En kyllä osaa sanoa hyasinteistasi, taisi vaan sattua huono erä. Omiani en edes kastellut ja tuossa nuo kukkivat hullun lailla! Tänään ostin lisää,saa nähdä miten ne kestävät!

    Sanna-Mari;niimpä ;)

    Esmeralda;Kiitos :)

    Onna;niin minustakin. Omaan jo aikaisemmin ostetun pyykkilaudan,jossa on lasinen tuo lauta osa,tämä sopii sitten toiseen kohtaan kaveriksi :)

    Tiina; kiitti :)

    VastaaPoista