maanantai 16. toukokuuta 2011

Ovet

Kun joitakin ovia sulkee, niin joitakin avaa..vai miten se meni!


Tässä viimeisten viikkojen aikana on tullut availtua vanhoja ovia, suljettu niitä, kokeiltu uutta ovea, menty ulos ja sisään.


Tänään tuli suorastaan juostua ovesta sisään, kun sain kuulla, että avoimessa yliopistossa tenttimättä jäänyt kurssi alkaa viimeisen kerran tänään!

Joten keskiviikkona Ruusa ryntää luennolle, samoin ensi viikolla.

Siinäpä ne illat meneekin iloisesti parin viikon ajan!


Ja sitten asennettu ihan uusi ovi. Viimein saimme oven makuuhuoneeseen-tosin väliaikaisesti, koska jossain vaiheessa käytävälle johtava seinä tullaan repimään alas ja oikomaan,todennäköisesti.

Mutta ovi oli tervetullut yhdestä syystä;

Kissat eivät kampea yöllä sänkyyn.


Niin ihania kuin nuo pallerot ovatkin, ei niitten kanssa voi nukkua!

Ja toisekseen en jaksa imuroida petivaatteita päivittäin ja en halua niihin pieniä kynsien reikiä.

Joten kiitos ovi, kun pidät kissat muualla talossa-mieluiten jopa pihalla!

Viikonloppuna sain tuliaiseksi tämän ihanan hortensian.

Kiitos Ystävä!

En ole myöskään koskaan tullut näyttäneeksi mitä ihanaa sain Aseman laidalla kyläillessä!
Oikealla oleva taulu naisesta on Satulta!
KIIITTI! Se on niiin ihana! :)
***
En aio sanoa sanaakaan MM-kullasta tai Euroviisuista,
sanon vain että Ihanaa, Da-dam-dam
ja poistun takavasemmalle!
;)
Loistavaa viikkoa kaikille!

-Ruusa-

9 kommenttia:

  1. Ruusa,senkin rontti, miks ett juossut moikkaamaan...noh...seuraavan kerran sitten, minä muuten valitettavasti pääse Wanilla kirpparille. Harmittaa vietävästi.

    Ihanaa Leijonat ihanaa...!!!!!

    VastaaPoista
  2. No kkiretta on pitanyt! Nayttaa vahan kuin meidan ovelta! Tuo on kiva malli, ja hyva myos lapsien kaarkoittamiseen, jos muistaa vaantaa avaimesta (ja kestaa loven takaa kuuluvaa kiljuntaa!)

    Tsemppia luennoille!

    Den glider in, den glider in, den glider in i mal igeeeeeeeennnn!

    VastaaPoista
  3. Kaunis ovi, taitaa olla vanha, ainakin malli sopii vanhaan hyvin.
    Oi joi,miten kaunista muutenkin, tykkään sun tyylistä.
    tsemppiä.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä luennolle.
    Kaunis asetelma:)
    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  5. oi ja voi. ovia tarvittais täälläkin. rempattu on joka huone ja mitä roikkuukaan ovensuissa..? vanhoja rumia oksennuksen ja persikan värisiä rikkinäisiä reikäisiä ovia. tuommoset ois kivat! ehkä jonakin päivänä...

    tsemppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
  6. Ruusa, huomasin MummonAkkunalla, että mainitsit mustapohjaiset koulutaulut, olet etsinyt....kysäisepäs Esalta, näyttää olevan kuvassa, joka on myös nyt huutonetissä, tässä blogisivun osoite:

    http://halpaaa.blogspot.com/2011/05/iso-kaappi.html

    -tuntuu olevan kaikenlasita tavaraa ☺

    VastaaPoista
  7. Ovenne näyttää hienolta!
    Meillä ovet ovat pysyneet kiinni, sisätiloissaa elämää vietetty kipeänä. Huomenna aion ulko-oven kyllä avata.... :o)

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  8. Kiva löytää uusia mukavia blogeja, liityin lukijaksesi, joten palaan varmasti. Jos kevätkiireiltäsi ehdit, käy myös joskus sisään Mielen Lumon ovesta, olet tervetullut, kuten kaikki muutkin!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteistanne!

    Tuo meidän ovi on uusi, on mukava, että valmistavat vanhan peilimallin ovia uusina. Etsimme tosin vanhaa, mutta mitat eivät täsmänneet ja olisimme halunneet 3 samanlaista, koska tuohon käytävälle jää ne niin vierekkäin näkyviin. Vanhaan puutaloon olisin kelpuuttanut kyllä erilaisetkin ovet, mutta tänne ne eivät mielestäni sovi.

    Joten onneksi uutena saa ja vieläpä edullisesti. :)

    Kiitokset kutsusta Intianminttu, kävinkin jo pyörähtämässä teilläkin! :)

    VastaaPoista