perjantai 21. joulukuuta 2012

T.I.P Jouluasu


 Tervehdys!
No terve!

:D

Mietin tuossa eilen, että pitäsköhän tuolle muksulle olla aatoksi kuitenkin jonkinmoinen mekko, kun kuviahan sitä otellaan ja jäähän ne muistoksi ensimmäisestä joulusta.
Ettei nyt ihan sukkiksissa menis sekin. Vaikka joulusukkikset kyllä onkin olemassa.

No, tuumasta toimeen.
Pikku-Ruusa on päätti puolivuotispäivänsä kunniaksi saada ensimmäisen flunssan, joten me ollaan kotoiltu enemmän kun laki sallii (lue:pää kestä).

Perinteiset tonttu-puvut ei oikein muutenkaan kolahda meille (vaikka ihan hauskoja toki ovatkin),
joten päätettiin kierrättää ja tehdä omintakeista.
 Tässä tapauksessa kierrätettiin isännän paita.


 Napsin vähän hihoja pois ja muokkailin...
 ..pikkusen pitsiä joulutunnelmaa tuomaan ja kas;
mekkohan se siinä.

Kera huivin, pitäähän emännällä huivi olla!


Merkin siirsin sisältä ulkopuolelle, tässä siis mekko takaa.

Mekkokuume iski tästäkin, kun kirja kolahti laatikkoon.
 Sekä mun joululahja "Sormustin ja sorkkarauta".
:)

En ole muuten kansia avannut vaan odottelen sitä hetkeä, kun mulla on glögiä, suklaata (tai muuta karkkia, ihan sama) ja korvatulpat.
Sen lisäksi istu pienessä muovikuplassa missä en näe enkä kuule mitään...
 ***
Olisi monta erilaista juttua kerrottavana remontista (edennyt!) ja siitä Pikku-Ruusan kammarista, mutta jätetäämpä ne joulun jälkeiseen aikaan ja hiljennytään lomille.

RAUHALLISTA JA RENTOA JOULUA KAIKILLE! 

4 kommenttia:

  1. Eipä sitä moni pikkuneiti vietä joulua armeijan harmaissa :) Aivan ihana puku. Oot sä taitava! Mukavaa joulua teille kaikille ja ihanaa, rentouttavaa lukuhetkeä sitten kun sen saat! Ja kyllä varmasti saatkin ;)

    VastaaPoista
  2. Wau mikä mekko! Tosi taitava ja kekseliäs olet!
    Ihanaa Joulua teillekin! Toivon, että pääset sinne kuplaasi edes hetkeksi jossain vaiheessa ;)
    Ja sisustuskuvia jään innolla odottelemaan!

    VastaaPoista
  3. Jouluiloa viettää Pikku Ruusa nuin nätissä mekossa, kekseliäs oot!

    VastaaPoista
  4. Se on niiiin tiptop, Jenni ♥

    Oikein rauhallista ja suloista joulua teidän perheelle!

    PS. Välitä jouluterveiset myös Joksalle...

    VastaaPoista