perjantai 23. elokuuta 2013

Rintelän syyskukat



 Perjjjjantai!

Shoppailupäivä.

Kirppiksellä toimi taas "tuo tullessa, vie mennessä"- systeemi, onneksi vain kirja ja peltipurkki tarttui mukaan, kun vein omiani myyntiin.

Pikku-Ruusan kanssa meillä on tapana käydä perjantaisin(kin) kaupungilla ja vähän leikkipuistossa sään salliessa, lopuksi kahvilla kahvilassa. 

Tänään huomasin kaupassa tämmöisen kivanlaisen nipun, lapussa luki "kuisma".
Tiedä siitä, mutta otimpa mukaan, vähän vaihtelua leikkokukille.
Tai ylipäänsä vaihtelua.
 

 Pikku-Ruusa kai luuli niitä viinimarjoiksi ja olisi mielellään niitä maistanut, mutta ankea mutsi ei antanut.
:D


Koristavat toimistonurkkaa sitten.
 

En ole kauheasti panostanut kukkasiin viime aikoina.
Sisäkukat näyttää tältä:
 

..ja ulkona tältä:
 

*huokaus*
 

Kestävä lajike on ainoastaan tämä viimeisin kuvatus.
Aina kolmen viikon reissujen jälkeen palaa kotiin.
Kasvaa ja voi hyvin.
Itsekasteleva.
Lannotetaan kolmen kuukauden välein.

Eipä mulla tosiaankaan muuta.
 Lähen järkkäilee kodinhoitohuonetta uuteen uskoon, 
ettei lapsen ruokalistalla ole ensi viikolla Omoa.

Hurvikasta viikonloppua!
 

10 kommenttia:

  1. Aivan loistava valinta tuo kisukukkanen ♥♥♥
    Mun ehdoton suosikki :-D

    VastaaPoista
  2. Ei oo totta - voi miten hauskat kissakuvat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en käsitä miten aina tämä onnistuu keksimään näitä ihmeellisiä paikkoja...:D

      Poista
  3. Kaunis tämä alimmainen kukka ja niin helppohoitoinenkin. On siinä lokosat oltavat jollakin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöhän tuo on ja helppo sitä on hoitaa, toisin kuin tuota oliivipuuta.
      Pulla osaa ottaa rennosti.. :)

      Poista
  4. Voihan Pulla :D
    Makoisalta näyttää unoset erittäin sopivan kokoisessa korissa - kuin olet osannut hommatakin noin sopivan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullan mittojen mukaan, myös mullan pinta on sopivan korkealla, näymmä. ;)

      Poista
  5. hahaha..ihana pulla. tuo lajike kyllä kannattaa pitää. onneksi se osaa hätäpäissään ruokkia itse itsensä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! Kuinka ollakaan yritti tänään livahtaa sisään hiiri suussaan- jolta roikkui suolet pihalla! Ällööööö!!!
      Onneksi kerettiin vetää ovi kiinni ennen sisääntuloa!

      Poista