torstai 27. helmikuuta 2014

Purkutyön jälkimaininkeja

 Tervehdys Sinä- 
ja te uudet lukijat! 
:D

Viime viikonlopun purku meni kyllä oikein näpsäkästi ja vaikka homma oli rankkaa 
(huomaako sen ekasta kuvasta, että käsi tärisi? ;) )
 niin olipahan kiva pitkästä aikaa päästä itsekin tekemään jotain remontin eteen!

Mitä jäi käteen?
No, melko paljon tiiliä.. (aah, tervetuloa kasvimaa..)


Ja ihan hirvee määrä pölyä, betonia, hiekkaa..
 

Ja tosiaan; aarteita!
Pandan suklaakaramelleja.
Myös papereita löytyi sieltä täältä.
 

Kilpailevan firman makeisia myös. Aivan hurmaava paperi! :D
Sekä tutti- ei ole meidän lapsen.
 

Sekä Iltasanomat.
Tämä oli lienee tarkoituksella laitettu lattian alle, koska oli pussissa. Pussia oli joku käynyt järsimässä, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä lehti oli täysin ehjä. 
Tai sivut, jotka siellä oli. Koko lehteä ei ollut.
 

Lehti oli vuodelta 1976.
Kuinka hauska sattuma olikaan, että ko. lehdessä oli olympiaveikkaus!
:D
Ihan ei vain ehditty mukaan..

Semmosta. 
Viikonloppuna olisi kuulemma tarkoitus taas hommaa jatkaa ja hakea siis kilometritolkulla puutavaraa uutta lattiarunkoa varten.

Me sen sijaan haettiin Pikku-Ruusan kanssa kassitolkulla kevättä kotiin!
Kirppispöytääkin käytiin täydentämässä ja samalla (..huokaus..) tarttui toisesta pöydästä mukaan pilkullinen purkki.
 


Iltapäivän ulkoilulla sitten vähän haravoitiin pihaa.
Siellä on jo 5cm sipulikukka- alkuja kukkapenkit pullollaan.
Toivottavasti säilyvät ja kukkivat..

Jes, että näillä eväillä viikonloppuun!

Moikka!

4 kommenttia:

  1. Noi on niin mahtavia löytöjä...
    - vanha tuttiki ;)
    Hyvää viikonvaihdetta tomun keskelle.

    VastaaPoista
  2. On mukava löytää tuollaisia vanhoja juttuja..mutta tuo purkuhomma ei ole varmasti yhtään kivaa..:)

    VastaaPoista
  3. Mahtavia löytöjä. Meidän talo oli jo niin remontoitu, että ei päästy nauttimaan sen antimista, mutta onneksi miehen vanhempien talosta on saatu aarretta jos toista. Lehtiä löytyi sieltäkin vinopino ja huonekaluja. Tsemppiä ja hyvää viikonloppua! Kyllä se siitä pikkuhiljaa <3

    VastaaPoista
  4. On teillä urakkaa...! Mutta aivan mahtavia löytöjä töiden keskelle :)
    Ja niin keväisiä kukkaisjuttuja, vanhat purkit, kattilat ja säilyketölkit ovat parhaimia kukkaruukkuja <3

    VastaaPoista