maanantai 17. elokuuta 2015

Sahara ja bonsai-kuusi

 Uusi viikko, uudet maisemat!

Yläkuvassa ehkä ainoa kasvatustyön tulos; paprika. 
Paitsi saatiin me vähän herneitä, tyttö söi kaikki.

Vaikka edellisessä postauksessa marmatin ajankulua ja kulumattomuutta, 
ollaan me silti hissukseen saatu jotain aikaankin!

Meidän piha on siis pelkkää hiekkaa. 
Semmosta oikein hienoa rantahiekkaa ja näillä keleillä myös saakelin kuumaa.


Meillä on tulossa isot terassihommat ja myös koko piha-alue on rakenneltava viihtyisäksi.
Tarvitaan myös piharakennuksia ja varasto niin tavaralle kuin puillekin.

Me rakenneltiin Pikku-Ruusan kanssa yhteen kohtaan vähän aitaa, haettiin taimia eräältä naiselta ja siirreltiin omia taimia tänne. 

Tämä on pieni alue, johon laitettiin myös takapihalla olleen Hillittömän kokoisen Alppiruusupuskan osa. Siitä lisää toiste.
Lisäksi käytiin porukalla lauantaina hakemassa iiisoja kiviä tähän reunukseksi ja alueelle tulee vielä tuijia, katajaa ja jotain kivaa kivikkokasvia. 
Sekä rinteeseen jotain.


Ja toinen iso homma on tässä.
Vasemmalla näette bonsai-kuusen, jonka elämää seuraamme mielenkiinnolla! 
Ensin se piti kaataa ja mies otti oksia pois.
Sitten se näyttikin niin hauskalta, että jätettiin se nyt noin ja katsotaan mitä sille käy!
Ainakin pihkan määrä on valtaisa tällä hetkellä, sitä valuu purona..

Tässä siis oli aiemmin kasvihuonetta, kasvilavoja ja pieni kioskin kyhäelmä, jonka rakennus jäi kesken.
Takana näkyy myös iso kasa hiekkaa; siinä on meidän salaojia varten KÄSIN kaivetut hiekat.


Viikonloppuna saatiin oman porukan voimin aikaan melkoinen tyhjennys.
 

Tähän on tulossa leikkialue leikkimökkeineen, pupuloineen ja taikametsineen!
Katsotaan nyt mitä ehditään tänä kesänä vielä tehdä. 


Muutenkin on aika karua tämä maaperä..
Vasemmalle jää talo, nuo tuolit ovat tulevan terassin paikalla ja tuolla kauempana näkyvä hiekka-alue on tuleva nurmikenttä.

Multaa saattaa mennä tänne jonnii verran?

Tässäpä siis tulevien postauksien aiheita.
Noin niinku muutama.

Helteistä viikkoa!! 

8 kommenttia:

  1. Mä vaihtaisin millon vaan tän meidän savimaan tuollaseen hiekkamaahan... Mutta joo, ahkeria ootte, nostan hattua. Meillä ei edelleenkään mitään raportoitavaa pihan puolelta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä kaipaisin vähän saveakin.. :D On nimittäin tänään semmonen määrä hiekkaa pölissyt, että sitä löytyy ihan suusta asti.. Yök. :D
      Koetetaan pysyä ahkerina, ei tuosta meidän tontista muuten ole iloa kelleen!

      Poista
  2. Se on hyvä kun ei tekeminen lopu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! :D Tekemistä ois enemmän kun rahaa, se tuppaa loppumaan aina ensimmäisenä...!

      Poista
  3. Urakkaa riittää näköjään mutta lopputulos on taatusti ihana :)

    VastaaPoista