maanantai 11. elokuuta 2014

Turnauskestävyys koetuksella

 Huhhelihuijaa.

Täytyypä sanoa, että viime viikko oli kaikkea muuta kuin kepeä arjen aloitus.
Arki oli kyllä suurilta osin yhtä selviytymistarinaa päivästä toiseen, 
niin töissä kuin kotonakin.

Tämäkin viikko alkoi Pikku- Ruusan korvatulehduksen merkeissä, 
silmätulehdus alkoi jo viime viikolla.
Nyt vain pikaista toipumista odotellen!

Sisusteluihin ei siten liioin ole ollut aikaa, voimaa eikä rahaakaan.
Isojakin hankintoja pitäisi jossain vaiheessa tehdä, mutta ne saavat odottaa.
Nyt on hyvä näin.


Onneksi pieniä asioita saa ilmaiseksikin.
(Muistakaa kerätä käpyjä!)


Miehelle totesin viikolla, että aika hassu tunne;
nyt kun remontit on valmiit ja huoneiden pinnat ns. valmiina sisustusta varten
niin kaikki lyö tyhjää.
Ei osaa tehdä mitään, ei laittaa mitään mihinkään.

Väsyttää koko sisustus.
 

 Onhan meillä juttuja toki kesken, kuten nyt vaikka tämän aulan/työtilan listoitus ja kaksi seinäpintaa..
No, kaikki aikanaan. 
Ne eivät häiritse.


Työtilaa jaksoin hieman ajatella ja eilen saatiin siihen kannettua varastossa lojunut työpöytä. 
Tavarat siihen jo laitoin, mutta pöytä vaatii pientä tuunausta vielä, joten palaan aiheeseen...
 

Remonttivuosien tiimellyksessä on tullut mieleen ainakin miljoona tuunaus-ajatusta,
 joista joka ikinen on toteuttamatta.
Materiaalia on kertynyt ja nyt ne pitäisi järjestää niin, että työpiste on aina valmiina askarteluun!
:)
 

Huomaamatta ilmatkin viileni ja nytkin sataa kaatamalla vettä. 
On tosi syksyistä ja kynttilät on viritelty.
 

Kirppikseltä löytyi taannoin uudetvanhat juomalasit. 
 Pidän kovasti näistä ja näiden mallista.


 Nyt kuitenkin kynttilöitä, vähän blogeja, sisustusajatuksia ja paaaaljon unta.


Syksyistä viikkoa Sulle!

8 kommenttia:

  1. Voi pikku-Ruusaa ♥ Olen seurannut remonttianne, mutta pman remontin lopputiimellyksessä aikaa kommentointiin ei ole ollut, nyt taas helpottaa. Halusin vaan kertoa että tykkään kovasti tyylistänne ja kodissanne on jo nyt niin ihanan kodikas tunnelma ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Pitääkin muistaa käydä katsomassa mitä teillä on tapahtunut, itselläkin kommentoinnit on kaiken keskellä jääneet, mutta josko pian löytyisi aikaa paneutua blogeihinkin taas paremmin. :)

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin tuon tunteen! Mutta kunhan aivot ehtii hiukan levätä, niin eiköhän sieltä ala putkahdella idea jos toinenkin sisustukseen liittyen. Sitä paitsi minustakin teillä on jo nyt kivan näköistä! Tosi paljon ihania yksityiskohtia!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja pikaista paranemista Pikku-Ruusalle sekä paljon hyviä unia sinulle! ♥

      Poista
    2. Uskomme tähän, pikkuhiljaa. :)
      Onneksi täällä voidaan jo paremmin ja unetkin on olleet hieman parempia!

      Poista
  3. Voi, paranemista pikku Ruusalle <3
    Käpyjä täytyy ehdittimasti muistaa kerätä! Ja mulla ainakin käy niin, että ne sisustus jutut hiipii ihan varkain mieleen, en voi niitä sieltä pakon edessä kaivaa. Kuk vain odottelee niin sieltä ne parhaimmat oivallukset syntyy. Ja nuo lasit, taitavat olla riihimäen lasin? Mummillani oli tuollaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, luovuutta ei voi pakottaa? :) Ehkä ne syntyy siinä sohvalla istuskellessa..
      Lasit saattavat olla riihimäen, mutta kun aikani näitä pyöritin tuli mieleen, että tuo yläosa on ehkä erilainen? En ole varma, täytyy tutkailla asiaa ;)

      Poista
    2. Vastaankin vielä itselleni, että Riksun kieloissa on tosiaan erilainen tuo yläosa, nää omani on siis jotain feikkiä ;)

      Poista